Suur-Tukholman alueella ambulanssisairaanhoitajana työskentelevä Paul Eskelinen kirjoittaa koronaepidemian aikaisista kokemuksistaan.
Suur-Tukholmassa ei puhuta ensihoitojärjestelmästä, vaan sairaalan ulkopuolisesta ambulanssisairaanhoidosta (prehospital ambulanssjukvård). Palveluntuottajia tällä valtavalla alueella on kolme: Falck Ambulans AB, Samariten AB ja AISAB. Jokaisella niillä on omat lääkärinsä, jotka ovat lääketieteellisiä vastuuhenkilöitä. Keskitettyä ja lakisääteistä ensihoidon johtamiskulttuuria ei ole. Hätäkeskus antaa keikat ja huolehtii valmiussiirroista. Ensihoidon kenttäjohtajan, ensihoitopäällikön ja ensihoitojärjestelmää kehittävän vastuulääkärin puute johtivat siihen, että koronakriisin pahimpaan aikaan valmiiksi niukkoja ambulanssiresursseja käytettiin jatkuvasti turhiin kiireettömiin hälytystehtäviin. Jos alueen ambulanssisairaanhoidolla olisi ollut selkeä henkilöity johto, olisimme luultavasti saaneet avuksi ”Kela-takseja” ja tilantarkistuksiin yhden ensihoitajan yksiköitä.
Päällimmäisinä tuntemuksina koronakriisin pahimmilta kuukausilta Suur-Tukholman ambulanssisairaanhoidossa olivat jatkuva väsymys, epämukavuus, kiire ja turtuminen. Toisaalta sain kokea kansalaisilta arvostusta. Myös työnantaja muisti: ylitöistä maksettiin hyvin – 226 % ylityökorvauksella teki hyvän tilin. Sairaslomien aiheuttamia ylityötarpeita tulikin joka päivä.
Eräs huoltoasemaketju tarjosi ilmaiset kahvit ambulanssihenkilöstölle ja työajossa olleille kodinhoitajille. Asemille tuli valtava määrä ilmaisia energiajuomia. Juomien valmistaja tarjosi ne. Yksi pizzeriaravintolayrittäjä tuli keskellä yötä ambulanssimme luo. Hän kysyi kerrostalon pihamaalla, että saisiko hän häiritä hetken. Olimme ajaneet jo kolme keikkaa putkeen suojamaskit ja muut varusteet yllä. Ensimmäinen reaktiomme oli negatiivinen, sillä luulimme hänen pyytävän koronatestiä. Monet soittivat 112:een, koska luulivat ambulanssisairaanhoidon tekevän testejä. Pizzayrittäjä kertoi, että hän haluaa tarjota kaikille työvuorossa oleville ambulanssiduunareille ilmaiset pizzat tai kebabit seuraavan viikon ajan. Siinä oli itku tulla liikutuksesta.
Pääsin työtoverieni kanssa näkemään lähes kaikki mahdolliset koronaviruksen aiheuttamat oireet. Omakohtaisesti ensimmäinen vakava Covid-19 potilas taisi olla työmatkaltaan Euroopasta palannut mies. Perheenjäsenten mukaan hän oli alkanut edellispäivänä yskiä ja kuumeilla. Yön hän joutui valvomaan yskän takia. Aamulla hänen tilansa vaati aggressiivista ensihoitoa.
Silloin koronaviruksesta ei pohjoismaissa vielä paljon tiedetty, vaikka uutisissa kyllä puhuttiin Wuhanin ja Italian kriisistä. Ambulanssimme oli miespotilaan luona tukiyksikkönä. Lääkäriyksikön saavuttua paikalle hoin kaikille, etten ollut nähnyt yli 20 vuotisen ensihoitourani aikana vastaavaa. Hälytyskellot soivat päässäni, mutten voinut ymmärtää sillä hetkellä aiheuttajaa.
Muutama päivä keikan jälkeen sain päivän kestäneen ”miesflunssan”. Romahdin työasuntoni sohvalle enkä jaksanut liikkua koko päivänä. Kuumetta ei ollut, mutta vilunväristyksiä tuli, keuhkoissa tuntui jotain ja kurkku oli kipeä. Tasapaino heitti noustessa. Seuraavana aamuna olin kunnossa.
Pari viikkoa myöhemmin saimme lähes pelkästään Covid-19 epäilykeikkoja. Ne yökeikat, joissa vanhus oli kaatunut ja murtanut lonkkansa, olivat kadonneet. Liikenneonnettomuuksiakaan ei enää tullut. Rintakipukeikoissakin kipu oli aina yhteyksissä syvään sisäänhengittämiseen, yskään ja kuumeeseen. Stroke-keikkoina tuli paljon tasapainohäiriöitä yhdistettynä raajan puutumiseen yms. Ja tietysti AVH-testit olivat negatiiviset. Sen sijaan kuumetta ja yskää potilailta löytyi.
Kriisin alkuvaiheessa eräällä asuinalueella ilmeni omituisen paljon voimakkaista vatsakivuista kärsiviä. Kummallisesti kaikki olivat alilämpöisiä ja vatsakipu oli alkanut ilman ripulia äkisti. Yleenssä kipu oli niin voimakas, että se vaati iv-lääkityksen. Jälkikäteen ajateltuna nämä olivat selkeitä Covid-19 alkuoireiluun sopivia potilaita. Kriisin edetessä ja kokemuksien karttuessa nämäkin potilaat päätyivät suoraan koronaepäiltyjen listoille. Alkuviikkoina tuollaiset oireet eivät täyttäneet koronaepäilyä ja sen mukaisia suojaustoimia.
Rasittavimpia keikkoja olivat ne, joissa omaiset tai potilas itse luulivat ambulanssin suorittavan Covid-19 -laboratoriotestejä. Tai sitten kotona tehtäviä tilantarkistuksia, ettei tarvitsisi jonottaa päivystyksessä. Motiivi soitta 112 oli se, ettei täytyisi jonottaa päivystyksessä, mikä oli kerrottu hätäkeskuksellekin, josta ambulanssi laitettiin auliisti kohteeseen.
Ruotsalainen tapa kiinnittää erilaisia pikku varustelaukkuja sekä kypärät ambulanssin hoitotilan seiniin aiheutti turhaa työtä. Olimme saaneet hygieniaohjeistuksen, joka määräsi välttämään kontaminaatioriskejä hoitotilassa. Ennen potilaan tuloa ambulanssin sisätiloihin kuljettajan piti siirtää hoitolaukkuja yms. auton etuosaan. Sama toistui moneen kertaan yhden työvuoron aikana. Suomalaisissa ambulansseissa kypärät eivät ole hoitotilassa ja hoitovälineistö on kaappien sisällä.
Suurin osa potilaista olisi suomalaisen ensihoidon menettelytavoilla mennyt KELA-taksilla päivystykseen, eikä siitä olisi tarvinnut olla yhtä mieltä potilaan kanssa, kuten Tukholmassa. Kaupungissa ei myöskään ole KELA-taksin tapaista palvelua. Taksin käyttö on erittäin kallista, eikä kuljettajilla ole suojautumisvälineitä koronapotilaiden kuljetusta varten. Ambulanssi puolestaan on täysin ilmainen vaihtoehto.
Eräällä kerralla kotilääkäriyksikkö oli käynyt kohteessa ja pyysi kaksi ambulanssia kuljettamaan koronaoireisen nuoren pariskunnan sairaalaan. Potilaat olivat täysin kävelykuntoisi eivätkä tarvinneet mitään ensihoidon antamia hoitoja. Ohjeistuksen mukaisesti emme saaneet kuljettaa kuin yhden potilaan, joten tehtävään sidottiin kaksi ambulanssia yön kiireisempänä aikana.
Suur-Tukholman päivystyksissä luotiin erilliset korona-akuuttitilat. Lopuksi ne olivat noin puolet akuutin tiloista. Kahden kuukauden ajan korona-epäilypotilaita tuovien ambulanssien virta oli loputon. Kun yksi auto ajoi ambulanssihalliin, sitä seurasi toinen. Suojavarusteisiin pukeutunut ambulanssiväki otti yhtä aikaa potilasta ulos molemmista autosta. Parhaimmillaan näin 5 ambulanssin suojavarusteiset työntekijät yhtä aikaa Södersjukhusetin päivystyksessä ottamassa potilaittaan ulos ambulansseista
Koronaan kuolleiden määrän alkoi ymmärtää, kun näki Huddingenin päivystyksen edessä pitkän jonon valkoiseksi maalattuja ja lukittuja kylmämerikontteja.
Kertakäyttöistä FPP3 -hengityssuojaimista oli kova pula, mutta työnantajani Falck Ambulans reagoi tilanteeseen kiitettävän hyvin. Se hankki heti Sundströmin suojamaskit käyttöömme. Itse kutsun sitä automaalarin maskiksi, koska siinä on kaasunaamareista tuttu aktiivihiili-suodatinpanos. Se oli kuitenkin parempi vaihtoehto kuin AISAB:n tai Samariten AB.n ambulanssipalveluiden käyttämä armeijan musta kaasunaamari. Meillä sentään silmät jäivät vapaaksi ja muutoinkin Sundströmin maskin kautta hengittäminen oli kevyempää kuin armeijan kaasunaamarilla.
Kuvittelepa kohtaavasi 12 tunnin työvuorossa 8-11 potilasta ja vetäväsi maskin joka kerta kasvoillesi. Hengität raskaasti, vastusta vasten ja lopulta kuola valuen. Sellaisen työvuoron jälkeen on aika loppu. Ja aika eksoottista oli vetää neljä elvytystä noissa suojatamineissa. Jo keikalle mennessä alat pukea autossa suojaessua päällesi ja potilaan luo juostessasi vedät maskin naamallesi. Kohta paikalle tulee ensihoidon lääkäri, joka yrittää mumista jotain armeijan maski naamalla. Lopulta kaikki puhuivat jotain käsittämätöntä mongerrusta maskiensa läpi. Naamari piti lähes liimata toisen kasvoihin kiinni, että toinen tajusi mitä sanottiin.
Kahtena kiireisimpänä kuukautena tein enimmäkseen yövuoroja. Aina kun yksi keikka oli ohi ja auto oli dekontaminoitu, tuli jo uusi keikka. Se oli uuvuttavinta, kun tiesi, ettei taukoa ollut. Noin kuukausi koronakriisin puhkeamisen jälkeen Falck Ambulans AB ja muut Suur-Tukholman ambulanssipalveluiden tuottajat hoitivat päivystysten ambulanssihalleihin siivousfirman hoitamaan ambulanssien siivouksen. Ne tekivät töitä aamuseitsemästä iltakymmeneen, jotten yövuoroja se ei keventänyt.
Nopeasti kriisin alettua kehitimme työmetodit. Kaikilla keikoilla soitimme kohteeseen ja selvitimme, onko Covid-19 -oireita. Vain toinen meni kohteeseen ja puki kaikki epämukavat suojavarusteet, ellei ollut pakottavaa syytä siihen, että molemmat menivät kohteeseen.
Ensihoidon vastaavat lääkärit valmistelivat poikkeuksellisen X-ohjeen Covid-19 -oireisia potilaita varten, sillä Tukholmassa ei ole tapana jättää potilaita kohteeseen, silttikään vaikka potilas olisi suomalaisella mittapuulla taksikuntoinen. Pienimmästäkin syystä kotiin jätetyistä on konsultoitava Häken SOS -lääkäriä. Covid-19 -hoito-ohje toi uuden tavan: Jos potilas ei täyttänyt perustutkimusten perusteella sairaalan päivystykseen menon kriteerejä, potilaalle suositeltiin kotiin jääntiä ja konsultointia ei tarvittu.
Ns. POX -testi oli kätevä: Suht hyväkuntoinen potilas laitettiin kävelemään 20 metrin matka saturaatiomittari sormessa. Jos saturaatioarvo romahti, oli lähdettävä päivystykseen. Moni puhtailla hengitysäänillä tutkittu, pitkiä lauseita puhunut ja yli 95 % levossa saturoinut kuumepotilas saikin alle 90 % saturaatioarvot POX -rasitustestin aikana.
Pian kriisin alettua inhalaatioiden ja CPAP:n käyttöä ei enää suositeltu, jos potilaalla oli Covidiin sopivia oireita.
Kaikkien työntekijöiden oli suoritettava netissä Covid-kurssi. Pidin sitä hyvin laadukkaana. Se oli Falckin omaa tekoa ja sisälsi runsaasti tietoa Covid-19 viruksesta.
Haluan oikaista yhden harhakäsityksen: Tukholmassa ei juhlittu kuolemasta piittaamattomassa hurmiossa. Työskennellessäni ja asuessani Suur-Tukholmassa pahimman koronakriisin aikana mm. Gamla Stan eli Vanha Kaupunki oli autioitunut. Jo viikkoja ennen Suomea alkoi laajamittainen valistus. Metroissa, busseissa, metro- ja juna-asemilla, kauppakeskuksissa sekä tiedotusvälineissä kohtasi koronavirusta koskevia tiedotteita. Niitä kuuli ja näki, halusit tai ei. Tukholmassa jo koronakriisin alkuviikoista lähtien bussien etuovesta ei päässyt sisään. Lisäksi kuljettajan takana olevien kolmen ensimmäisen istuinpaikkarivin yli oli vedetty eristysnauha. Luin, että samaan aikaan Helsingissä yksi HSL:n kuljettaja käytti omaa järkeään ja teki samoin. Palkinnoksi hän sai HSL:n johdolta haukut.
Virheitä toki tehtiin, valtaosa niistä tehtiin mielestäni Suomessakin. Vanhainkodeissa ja kodinhoidossa ei käytetty hengityssuojaimia. Kohtasin useita kymmeniä koronaoireisia vanhuksia, joiden luona kodinhoito kävi 3-6 kertaa päivässä. Yksi rouva valaisi ongelmaa minulle. Kun kysyin koronakriisin alkuviikkoina, ketä hän oli tavannut? Hän vastasi, ettei ketään, koska hänellä ei ole lapsia tai elossa olevia sukulaisia. Katsoin hänen kodinhoitokansiotaan ja sanoin, että: käyhän teidän luonanne kodinhoitajat kuusi kertaa päivässä! Siihen hän vain vastasi myöntävästi korjaten kuitenkin, että hoitajat jakavat vain lääkkeet tai lämmittävät kupin teetä ja häipyvät melkein heti.
Keskustelimme työporukalla, että kodinhoitajat ja vanhainkoitien hoitajat olivat työskennelleet riskiryhmäläisten luona ilman suojausta. Erään selkeistä covid-oireista kärsivän monisairaan ihmisen luona tulikin koominen olo. Olin tullut asuntoon sisään maalarin – ja hitsaajan maskeineni sekä muovikaapuineni – kuin avaruushirviötä kohtaamaan saapunut astronautti. 112:een soittanut parikymppinen kodinhoitaja seisoi puolen metrin päässä potilaasta, kun hoidimme pottilasta. Jouduin suomalaisen epäkohteliaaseen ja suoraan tapaan toteamaan, että: ”Ota yhteys esimieheesi! Olet nyt kontaminoitunut etkä missään nimessä saa enää mennä seuraavien potilaiden luo. Ja laita heti jotain kasvojesi suojaksi!” Nuori nainen hämmentyi. Vaikka media oli kaksi kuukautta paasannut koronaviruksesta ja kuolleita oli kertynyt satoja, hoitaja ei ollut omaksunut pienintäkään pelkoa koronavirustartuntaa kohtaan.
3.6.2020 Iltalehti uutisoi, että Ruotsissa oli kuollut yli 4400 ihmistä koronapandemian takia. Aika hurja luku. Ruotsissa ei ollut Suomen tapaisia valmiuksia kohdata rauhanajan kriisiä. Ambulanssin yövuoroissa keskustelin aiheesta monen Puolustusvoimissa kenttäsairaanhoitajana työskennelleen kanssa. Heitä suututti tapa, millä Ruotsi oli suhtautunut erilaisiin uhkiin. Sodanajan kriisiäkin ajatellen aivan käsittämättömällä tavalla satoja toimivia ventilaattoreita ja muuta kenttäsairaaloiden välineistöä oli hävitetty 1990-luvulta lähtien. Eräiden väitteiden mukaan kylmän sodan aikaan Ruotsilla oli yksi maailman parhaista kenttälääkinnän organisaatioista sekä määrällisesti osaamisen tasolla. Se oli romutettu huolella. 2000-luvulta lähtien maakuntien sairaanhoito sai itse päättää, miten kriisitilanteiden valmius hoidetaan. Ne päättivät huolehtia siten, että säästetään eikä ylläpidetä valmiusvarastoja.
1.4.2020 ruotsalainen tuomari Krister Thelin kirjoitti Kvartal-verkkojulkaisussa valaisevan artikkelin Ruotsin ”antaa mennä vaan” -tavasta hoitaa koronakriisiä. Hänen mukaansa Ruotsilta puuttuu mahdollisuus julistaa poikkeustila rauhanaikana. Järjestyslaki toki salli yli 500 tai 50 hengen kokoontumisten kieltämisen. Kriisin aikana Ruotsin eduskunta teki tartuntalakiin muutoksia, jotka olisivat mahdollistaneet koulujen yms. paikkojen sulkemisen.
Folkhälsomyndigheten eli kansanterveydestä vastaava viranomainen johtaa Ruotsin lainsäädännön perusteella virusepidemiaan liittyviä toimia. Lainsäädännöllisesti katsoen poliitikot eivät voi sotkeutua Folkhälsomyndighetenin toimintaan. Päätökset perustuivat asiantuntijoiden yhdessä päättämään strategiaan. Ruotsissa asioita ei tehdä kiireellä, vaan usein turhankin pitkään pohtien, diskuteeraten. Kyseessä ei ollut hallituksen päätös.
Valtionepidemiologi Anders Tegnell tunnetaan Suomessakin. Hänestä tuli kasvot, kun Folkhälsomyndigheten esitteli päätöksiään. Tegnell oli työskennellyt nuorena lääkärinä Ebolavirus-alueella Afrikassa. Hän pääsi näkemään, mikä voi mennä pahasti vikaan, kun keskitytään vain pandemian nopeaan taltuttamiseen. Luultavasti suunnitelmaa laaditttaessa saman pöydän ääressä oli lääkärien lisäksi talouden sekä sosiaalitoimen ongelmia valottavia asiantuntijoita. Puheissaan Tegnell toisti sitä, että kyseessä oli yhtä aikaa taloudellinen ja sairaanhoidollinen kriisi. Ja että kaikki näkökohdat on huomioitava kriisin hoidossa.
Suomalaiselle lukijalle pitää muistuttaa, että ilman työssä olevilta saatavia verotuloja terveydenhuoltoamme on mahdotonta ylläpitää. Suurlama johtaisi valtion ja kuntien kassakriisiin. Ruotsissa osan ajasta asuneena näkisin, että pitkää aikaväliä tarkastellessa Ruotsin linja saattoi olla oikea. Monet EU-maat saattavat ajautua suurtyöttömyyteen ja talouskriisiin, jonka seurauksena terveydenhuoltojärjestelmä murenee. Siinä skenaariossa Ruotsi jää pystyyn.
TEKSTI PAUL ESKELINEN
Kirjoittaja asuu Suomessa ja työskentelee ambulanssisairaanhoitajana Suur-Tukholman alueella.
