• http://www.framepage.fi
  • http://www.framepage.fi
  • http://www.framepage.fi
  • http://www.framepage.fi
  • http://www.framepage.fi
  • http://www.framepage.fi
  • http://www.framepage.fi
  • http://www.framepage.fi
  • http://www.framepage.fi
  • http://www.framepage.fi
  • http://www.framepage.fi
  • http://www.framepage.fi
  • http://www.framepage.fi
Previous Next

Ari Kinnusen jälkilöyly

kANSiJälkilöylyt paiskataan valmiiksi kuumalle kropalle
Ensihoidon grand old man, Ari Kinnunen, kommentoi Systolen numeroa 4/2017.
Ja Systole heittää takaisin.

 

Ensinnäkin kiitokset jälleen kokonaisuutena korkealaatuisesta numerosta.
Mielestäni toimittajien moraali alkaa myös Suomessa olla samalla tasolla kuin Trumpilla tai Pohjois-Korean diktaattorilla. Tietenkin liioittelen.

Turun Sanomien toimittajan olisi ollut hyvin helppo tarkastaa, mikä oli ensimmäisen ambulanssin vasteaika Turun puukotustehtävällä. Mutta silloin uutisesta olisi katkennut terä ja sitä olisi luettu vähemmän. Lehti olisi myös saanut vähemmän ilmoittajia eli vähemmän rahaa.

Väärän tiedon oikaisija on aina myöhässä ja huonossa asemassa. Pohdinkin kirjoittavani yleisönosastoon, että Turun Sanomat puhuu soopaa. Sellaista kirjoitusta ei kuitenkaan todennäköisesti julkaistaisi. Jälleen nousi esiin yksi tämän maailman lukuisista ongelmista, joihin ei ole ratkaisua.

Hassan Zubierin juttu oli loistava. Onhan se ilahduttavaa, että lukuisat ihmiset arvostavat hänen toimintaansa. Ja sitten täydellisen masentavaa, että jussihalla-aholaiset väittävät Turun Sanomien antavan vääriä tietoja - suomalainen trumpilainen vaihtoehtoinen totuus.
Jälleen yksi ratkaisematon ongelma. Ihminen uskoo siihen, mihin hän haluaa eikä siihen, mikä on todennäköisesti totta tai ainakin lähinnä sitä.

Elvytyslaitteita en enää kommentoi. Jos Markus Lyyra sanoo, että ERC:n ohjeiden mukaan tulee suosia manuaalista painelua, ja hän kuitenkin kehottaa “lukemaan hieman rivien välistä", niin jälleen ihminen uskoo siihen, mitä hän haluaa.

Kaikkiaan mielestäni tulisi päätöksiä tehtäessä ottaa huomioon tilastot. Elvytys on saanut suhteettomasti huomiota, koska siinä “pelastetaan ihmishenkiä."
Todennäköisesti ensihoitopalvelun hyötyä arvioitaessa saataisiin enemmän hyötyä siitä, että osattaisiin vammautuneet kuljettaa nopeasti lopulliseen hoitopaikkaan (load and go) ja vastaavasti arvioida ja aloittaa sairastuneiden ensihoito jo ennen kuljetusta ja jatkaa sitä sen aikana (stay and play).

Kyllähän minä vähän hymyilin lehden artikkeleille obeesien kuljetuksesta. Veikkaan, että ongelma on paljon yleisempi esimerkiksi Yhdysvalloissa. Kenellä on tilastotietoja siitä, kuinka usein meillä ylipainoisten kuljetukset aiheuttavat ongelmia?
Kirkkoa ei rakenneta pääsiäissunnuntaita varten.

Ensihoidon erityispalveluiden, kuten helikopterilääkärin, saatavuus on tietenkin Suomessa eriarvoista. Kansalaisten yhdenvertaisuus ei voi koskaan toteutua – tai sitten veronmaksajien tulee olla valmiita maksamaan harvaan asuttujen seutujen palveluista paljon nykyistä enemmän.
Jos asuu paloaseman vieressä, saa aina nopeammin apua kuin jos asuu 50 kilometrin päässä lähimmästä palo- tai ambulanssiasemasta. Miten tämän tosiasian hyväksyminen voi olla niin vaikeaa.

Viime aikoina on alettu yhä enemmän puhua kaupungistumisesta. Tämä on väistämätön trendi kaikkialla. On jälleen median keino hakea makeaa artikkelia kirjoittamalla eriarvoistumisesta. Kaikki eivät ole yhtä kauniita eivätkä kaikki ole yhtä hyviä urheilijoita missään lajissa. Miksi tätä tosiasiaa ei haluta myöntää: Koska sitä ei voi myydä.

Minusta ei siis ole tullut kommunistia.

Ari Kinnunen, eläkkeellä oleva ensihoitolääkäri.



Systole vastaa Jälkilöylyyn

Kiitokset Ari Kinnuselle mielenkiintoisesta palautteesta!
Palaute hivelee mieltä.
Koska olemme nähneet vaivaa juttujen eteen, on hienoa, että saamme niistä palautetta.

"Ihminen uskoo, mihin tahtoo", Ari Kinnunen kirjoittaa palautteessaan.
En tahtoisi uskoa väitettä todeksi mutta uskottava se varmaan on. Luultavasti on uskottava myös se, että tuota tahtoa ruokitaan toden teolla. On medialle tärkeää tietää, mitä ihmiset tahtovat kuulla, katsoa ja lukea. On hyvä kysymys: Käyttääkö media asemaansa joskus väärin, jos myyvän tiedon välittämisessä vähemmälle arvolle jää totuus? 

Median ylevä tehtävä on valvoa yhteiskuntaa, ei rikkoa sitä. Uskon, että Turun puukotuksista tehdyllä ambulanssin hidastelu -uutisella oli enemmän jälkimmäistä vaikutusta.
Mitäköhän uutisen kirjoittanut toimittaja oikeasti jutullaan halusi? - Sitä voimme vain arvailla. Kohun ja vastakkainasettelun aikaan saaman suosion rinnalla tulisi nähdä vastuu siitä, miten juttu vaikuttaa. Oliko kyseinen uutisointi moraalisesti oikein, kun sen yhteiskunnan toimijoiden luottamusta väärin perustein rikkovat vaikutukset olivat aavistettavissa.
Näyttää siltä, että 100 vuotta kehitetty järjestelmä voidaan murskata yhden asiasta tietämättömän ohikulkijan puheiden perusteella, jos sillä saadaan tykkäyksiä Facebookiin.
Onneksi se ei murskaannu.

Medialla on kiire. Sen elämä on suurta kilpailua. On ehdittävä tehdä juttu ennen toista mediaa. Uutisvoiton himossa tietojen tarkistus jää ja juttu tehdään äkkiä saatavilla tiedoilla.
Uutisen voittanut saa toiselta medialta kreditin, kun se ehtii ensin - "Asiasta kertoi ensin se ja se ."
Mistä tässä uutis- ja tietoähkymaailmassa tietää, ketä kertoi jutun ensin?

- Ei mistään. Silti kreditit pitää jakaa.

Hesari mainitsi ensihoitajien kansalaisaloite -jutussaan, että asiasta kertoi ensimmäisenä Yle. Systole oli ehtinyt julkaista verkkouutisensa samasta asiasta päiviä Yleä aiemmin. Kysyin Hesarilta, että mistä tietonne Ylen uutisvoitosta on peräisin ja että kuka julistaa uutisvoittajan? Vastauksia ei tullut mutta Systole korjattiin uutisvoiton saajaksi. En pyytänyt korjausta, sillä en tiennyt oliko Systole ensimmäinen. Nyt tehty korjaus saattaa olla yhtä hyvin väärin kuin se Ylekin.

Systolelle tärkeämpää on asianmukainen tieto mutta siltikin ajoittain syntyy oikaisun tarve.
Mieleeni ovat jääneet oikaisut, kun joku on kertonut tekevänsä jotain asiaa ensimmäisenä Suomessa tai maailmassa. Kun tieto on laitettu lehteen, on joku toinen soittanut: "minä muuten tein sitä jo aiemmin."
Systole onkin linjannut, että asiassa tärkeintä on asia, ei se, kuka oli ensimmäinen. Lisäksi asiallinen, tarkastettu ja varhainen uutisointi vähentää huhuja, jotka puolestaan asiaa panttaamalla lisääntyvät.

Kinnunen kehuu "Hassan Zubierin" -juttua oli loistavaksi. Siihen on helppo yhtyä. Jutun kirjoitti pitkäaikainen avustajamme Enni Juusela. Monien lehtien sivuilta saimme lukea asiasta osin vääristeltyjä ja maahanmuuttovastaisia näkemyksiä, joihin liittyi politiikkaakin.
Toivoa sopii, ettei asioiden vääristelystä ole tullut jo kiinteä osa yhteiskuntaa.

"Elämää pelastava" elvytys kiinnostaa aina. Mielenkiinto sitä kohtaan tulee säilymään. Aihe kerää säännöllisin väliajoin eri puolille maailmaa tuhansien ihmisten yleisön, ensihoidostakin mennään sankoin joukoin mukaan, vaikka sen kotiintuomiset ovat usein kovin köykäisiä. Silti on hyvä, että kongresseja järjestetään ja että niihin mennään - jo verkostoitumisen ja keskustelun takia. Oman aseman seinät kaatuvat äkkiä päälle.

Viimeaikoina moniin paikkoihin on hankittu paineluelvytyslaitteita. Niistä keskustellaan ja niistä alkaa olla jo käytännön kokemuksia. Kun tarinoita alkaa kuulua, Systole haluaa tietysti olla mukana. Arvelemme lukijoiden tahtovan tietää käyttökokemuksista lisää. Se ei ehkä ole enää uutinen, että niitä hankitaan, vaan seuraavaksi pitää saada dataa; onko laitteesta ollut hyötyä vai ei. Hyöty ei saa olla pelkästään se, että enää ei tarvitse painella. Hyötyvätkö potilaat, kannattaako satsaus?
Kuningasajatuksemme on, että tieto erilaisista toimintamalleista leviäisi ja että niistä voitaisiin käydä yhdessä keskustelua, jossa tarvitaan myös kyseenalaistava näkökulma. Joo-joo -juna ei vie pitkälle.

Elvytysharjoitteiden mielekkyyttä on kritisoitu, koska tapahtumana se ei ole kovin yleinen. Elvytyskoulutusten tiheyttä puolustellaan sillä, että elvytyksen harjoittelu käy minkä tahansa hätätilapotilaan hoitamisen harjoittelusta, muun muassa kommunikoinnin takia.
Ehkä sama hyöty voidaan saada käänteisestikin; elvytystoiminta varmaankin hyötyy, jos harjoitellaan välillä vaikkapa aivoinfarktipotilaan hoitoa, joka taktiikkansa puolesta palvelisi myös traumapotilaan hoitoa.

Systole käsitteli monen jutun verran erittäin obeesin potilaan kohtaamista ensihoidossa. Asia saattaa hymyilyttää kotisohvalla, mutta obeesin potilaan luona vihreään lakanaan tartuttaessa hymy viimeistään hyytyy. Olen kuullut siitäkin palautetta, että paikalle hälytetään liikaa väkeä. Näinkin on helppo todeta, kun itse ei ole paikalla.

Sitten kun tilanne tulee eteen, olisi hyvä, jos olisi muutakin kuin se vihreä lakana. Systole välitti asiasta kokemuksia ja tekoja, lehti koki, että niistä voi olla jollekin hyötyä.
On totta, että obeesi potilas on harvinainen ensihoidossa. Sille ei tosiaankaan kannata rakentaa kirkkoa mutta rukousmaton hankinta voisi olla paikallaan. Joissakin paikoissa ratkaisuja oli saatu istutettua päivittäiskalustoon, tällainen on järkevää. Lopulta jokainen päättää itse, varautuuko se obeeseihin potilaisiin vai terrorismiin vai molempiin vai ei kumpaankaan.
Systole kertoo jatkossakin myös marginaalitehtävien kirjosta. Uskomme, että siitä voi olla jollekin jotakin hyötyä. Toivottavasti juttumme kiinnostavat, jos näin ei ole, haluamme siitä palautteen.

Ajatus syrjäseudulla ja kaupunkikeskuksessa asuvien saamien palvelujen yhdenvertaisuudesta on naiivi. Isoista kaupungeistakin löytyy kolkkia, joihin apu tulee myöhemmin kuin aseman viereen. Ihme, että tällainen asia, jota ei voida toteuttaa, on lakiperusteinen.

Jos ajatellaan potilaiden tavoittamista, niin yhdenvertaisuuspykälää kierretään erilaisilla riskianalyyseilla, joilla viranomainen hyväksyttää päättäjillä alueidensa asukkaiden asettamisen eriarvoiseen asemaan. Analyysin perusteella piirretään eri värisiä karttaruutuja; punaiseen ruutuun pitää avun ehtiä äkkiä, vihreään vähemmän akkiä. Näin sovitaan, että syrjäseudulla asuvat saavat rajoitetusti palvelua keskustassa asuvaan verrattuna. Onko värikynällä, joka rajat piirtää ja värjää, oikeasti tällainen mahti?

Ehkä riskiruudukot ovat kuitenkin nykyisen tiedon mukaan paras tapa toimia. Uskon, että mediakin ymmärtää, että niin kumipyörillä kuin propelleillakin on omat lainalaisuutensa eikä niitä vahdi Suomen, vaan fysiikan lait.
Kun yhdenvertaisuuskortti seuraavaksi otetaan esiin, onkin hyvä kysyä kortinpyyntömotiivi kahteen kertaan; mistä päin tuulee ja minkälainen lentokeli asialla on.

Kiitos vielä kerran Ari Kinnuselle keskustelusta.

Marko Partanen, päätoimittaja

Suomen Ensihoidon Tiedotus Oy Copyright ©2016. All Rights Reserved.